Valtakunnallinen Miljöö-innovaatiotuki on syntynyt Oulun Energian halusta ratkoa globaaleja ympäristöhaasteita. Innovaatiotuki on tarkoitettu mm. erilaisten energia- ja kiertotalousratkaisujen ja hiilineutraaliutta edistävien hankkeiden tutkimustyöhön ja teknologisten innovaatioiden eteenpäin viemiseksi. Rahoitus avautuu syyskuussa niin yritysten, oppilaitosten kuin yksittäisten tekijöidenkin haettavaksi.
Sivuvirroista tuotetut kotimaiset kierrätyslannoitteet ovat hyvä keino säästää luonnonvaroja ja saada työtä Suomeen. Niiden avulla voidaan korvata kalliita fossiilisia lannoitteita, joiden saatavuudessakin on ongelmia. Pälkäneellä Humuspehtoori Oy laajentaa maanparannus- ja lannoitetuotantoaan uuden tuotantolinjan myötä. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma vauhdittaa kehittämistyötä. Ravinteiden kierrätyksen kehittäjiä autetaan rahoituksen ja yhteistyökumppaneiden löytämisessä sekä rahoitushakemuksen laatimisessa ProAgrian MARIKA-hankkeessa.
EnergyWeek keräsi yli 6200 energia-alasta kiinnostunutta Vaasaan 21–25.3.2022. Tapahtumaan osallistui puhujia, näytteilleasettajia ja yleisöä yli 30 maasta jakamaan tietoa, kuulemaan alan tuoreimpia uutisia ja verkostoitumaan. Viikon kestävässä tapahtumassa teemoina olivat energia ja ympäristö, tuuli ja uusiutuva energia, älykkäät energiaratkaisut, kaasu sekä energian varastointi.
Älyohjatussa kontissa perunahävikki muuntuu eläinproteiiniksi. Manna Insect Oy kehittää ratkaisua, jossa mustasotilaskärpäsen toukat käyttävät ravinnoksi ihmisille kelpaamatonta perunahävikkiä. Lopputuotteena syntyy eläinrehua ja lannoitetta. Ravinteiden kierrätystä edistetään ja uusien ratkaisujen kehittämistä tuetaan. Sopivan rahoituksen löytämisessä auttaa MARIKA-hanke.
Huom! Hakuaikaa jatkettu 16.11. asti, 21.10,2021 saapuneen tiedotteen mukaan.
Työ- ja elinkeinoministeriö avaa uudelleen haun innovatiivisten tulevaisuuden kiertotalousratkaisujen edistämiseen myönnettävästä avustuksesta. Avustuksiin on myönnetty miljoonan euron määräraha, josta on vielä käyttämättä 575 000 euroa. Tuen hakuaikaa oli 28.10.2021 saakka - > Jatkettu 16.11.2021 saakka!